Jouko sai huutokauppa-auton suoraan pihaan toimitettuna – ”Palvelu pelasi niin kuin pitikin”

Vaalalainen Jouko Heikkinen osti pojalleen BMW:n autoliikkeen huutokaupasta. Auto piti saada jotenkin Kouvolasta Vaalaan.

”Meinasin ensin, että lähdetään pojan kanssa itse hakemaan. Totesimme kuitenkin, että ei taideta lähteä juhannusliikenteen sekaan ajamaan.”

Junalla Heikkisen ostama auto olisi tullut lähimmäksi Ouluun.

”Joku palvelu olisi pitänyt siihenkin olla, että auto saadaan Kouvolasta Helsinkiin junan kyytiin.”

Huutokaupan järjestänyt autoliike vinkkasi Heikkiselle Biila Go -autonsiirtopalvelusta. Valinta oli selvä helppouden vuoksi.

”Päätettiin maksaa Biila Go:lle siitä, että saadaan auto suoraan pihaan”, Heikkinen kertoo.

Auto saapui Vaalaan ja sen tuonut kuljettajakin vaikutti mukavalta.

”Ajo sujui hyvin ja palvelu pelasi niin kuin pitikin. Olen tosi tyytyväinen palveluun.”

Biila Go -autonsiirrot on avattu vihdoin koko kansalle

Biila Go:n uusi varauslomake ei vaadi laisinkaan käyttäjätiliä. Tämä tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi tilata auton siirron mihin päin Suomea tahansa.

Lomake laskee siirron hinnan reaaliajassa ja siirron maksu hoidetaan kätevästi verkkomaksulla, jonka jälkeen varaus siirtyy Biila Go:hon, jossa kuljettaja hoitaa auton siirron. Yksinkertaista!

Varaa auton siirto tästä!

Biila on valtakunnallinen palvelu, joka kutsuu ja noutaa auton huoltoon sen ollessa ajankohtainen. Huollon edistymistä ja kuljetusta voi seurata älypuhelimella, jolla valmiin huollon voi myös maksaa. Omakuskimme palauttaa auton valitsemaasi osoitteeseen sinulle sopivaan aikaan

Unelmamme on tehdä autojen huoltamisesta niin helppoa, että tuntuu kuin auto kävisi itsestään huollossa. Autamme palveluntarjoajia ylittämään asiakkaidensa odotukset ja nostamaan palvelunsa seuraavalle tasolle. Hyvä huoltopalvelu alkaa kotisohvalta.

Laaja yhteistyökumppaniverkosto

Biila on digitaalinen kohtaamispaikka autoilijoille, huoltajille ja palveluntarjoajille. Liity sinäkin laajaan, valtakunnalliseen palveluverkostoomme ja tavoita asiakkaasi paremmin.

Autoalan uudistaja

Uudistamme vanhoja toimintamalleja ja tuomme autoalalle digitaalisia työkaluja, joiden avulla palvelusi alkaa jo asiakkaan kotisohvalta.