Biila ja S-Business automatisoivat tankkausten maksamisen

Lasse Syvänen ja Viljami Laurila kertovat, että tavoitteeseen päästiin avoimen yhteistyön avulla. Kuva: Kirill Sultanshin
Lasse Syvänen ja Viljami Laurila kertovat, että tavoitteeseen päästiin avoimen yhteistyön avulla. Kuva: Kirill Sultanshin

11.1.2024

Biilan alustan avulla ajettavista siirtoautoista noin 50% vaatii tankkauksen tai lataamisen siirron aikana. Tankilla käydään siis noin 150-200 kertaa päivässä.

Ajomäärien kasvaessa Biilalla havaittiin monia tankkaukseen liittyviä haasteita. Tämä artikkeli on tarina ongelmanratkaisusta teknologian avulla.

Biila on alustalla toimiva autojensiirtopalvelu, jota käyttävät pääasiassa autoalan yritykset. Yritykset tekevät Biilan alustalle satoja autonsiirtovarauksia joka päivä, joita kevytyrittäjänä toimivat kuljettajat ajavat haluttuun osoitteeseen ja saavat matkasta palkkion.

Tällaisia tankkauksiin liittyviä ongelmia lähdettiin ratkomaan:

  • Biilan hallinnoima etätankkaus toimii ainoastaan Biilan aukioloaikoina

  • kuljettaja joutuu odottamaan pumpun avausta useita minuutteja

  • kuljettaja joutuu usein lainaamaan omaa rahaa tankkauksessa aukioloaikojen ulkopuolella

  • jos kuittinauha on loppunut tankkausmittaristosta, vaatii kuitin saaminen järjestelmään kuljettajalta selvitystyötä sekä vie ABC:n konttoriväen aikaa

  • Biilan henkilökunnalla menee paljon aikaa bensapumppujen avaamiseen ja tankkauskuittien käsittelyyn

Ongelmiin ensimmäinen laastari

Aluksi ongelmia lähdettiin ratkomaan etätankkaustoiminnolla, jossa kuljettaja laittoi pikaviestisovelluksessa tiedot meneillään olevasta siirtoajosta ja tankkausasemasta sekä tankkaukseen tarvittavan rahasumman, jolloin Biilan henkilökunta avasi pumpun etänä. Tämä ominaisuus toimi Biilan aukioloaikoina. Muina aikoina kuljettajat tankkasivat omalla kortilla ja saivat rahat takaisin kuittia vastaan.

Melkein mahdottoman äärellä

Seuraava askel oli, kun tankkaustapahtumien nopeuttamiseksi lähdettiin kehittämään ABC-asemille Biila Fuel -nimistä puoliautomatisoitua tankkausmekanismia, jossa kuljettaja voi Biilan sovelluksessa ilmoittaa tankkaustarpeesta. Asiakaspalveluun saapui tankkauspyyntö, johon sovellus sijainnin perusteella kaivoi valmiiksi bensa-aseman paikkatiedot. Niinpä asiakaspalvelu avasi pumpun etänä ABC-sovelluksen kautta.

Myös Biila Fuelissa havaittiin ongelmaksi se, että se palvelee vain Biilan aukioloaikoina. Muina aikoina kuljettaja tankkasi edelleen omalla kortilla.

Koska huoltoasemiin ei ole olemassa rajapintoja, ongelma nähtiin melkeinpä mahdottomana ratkaista.

Kaksi uutta toimintoa yhdellä suunnittelulla

Projektin alkuvaiheessa pohdittiin ajatusta, jossa tankkauksen maksamisen voisi aktivoida vain käynnissä olevan siirtoajon ajaksi. Silloin syntyi idea kahdesta uudesta toiminnosta: virtuaalisten maksukorttien muodostaminen sekä niiden avaaminen ja sulkeminen automaattisesti rajapinnan kautta.

“Keksimme keinon maksaa tankkaukset virtuaalikortin avulla. Se vaati sellaista boksin ulkopuolelle menemistä, että asiaa saataisiin kehitettyä oikeasti järkeväksi kuljettajien ja Biilan henkilökunnan näkökulmasta”, kertoo Biilan päässä projektista vastannut Viljami Laurila.

Biilan siirtoajojen yhteydessä tankkaukseen käytetään ABC:n kattavaa huoltoasemaverkostoa. Kuva: Viljami Laurila
Biilan siirtoajojen yhteydessä tankkaukseen käytetään ABC:n kattavaa huoltoasemaverkostoa. Kuva: Viljami Laurila

Suunnittelusta toteutukseen

Vuoden 2023 lopulla syntyi kuljettajien suitsuttama virtuaalimaksamiseen perustuva tankkaustoiminto.

Kyseessä on Biilan ja S-Busineksen yhteistyössä kehittämä Biila Charge -niminen siirtoajoihin räätälöity tankkausominaisuus, jossa siirtoa suorittava kuljettaja voi tankata tai ladata autoa millä tahansa ABC-asemalla, kaikkina vuorokauden aikoina. Biila Chargessa S-Busineksen virtuaalikortti toimii maksuvälineenä ja kaikki ABC-asemat tankkaus- ja latauspisteinä.

Biila Charge kehitysprojektin yhtenä moottorina toiminut S-Busineksen Lasse Syvänen on erittäin tyytyväinen projektiin.

“Biilalta kerrottiin avoimesti tarina ja toive, mitä halutaan saavuttaa. Siitä lähdimme yhdessä pallottelemaan ratkaisuvaihtoehtoja.”

Syvänen kertoo, että teknologian puolesta mahdollisuudet olivat kokoajan olemassa.

“Ei tarvinnut tehdä mitään uutta korttitoiminnallisuutta, olemassa olevista palikoista rakennettiin Biilalle sopiva kokonaisuus”, hän toteaa.

Biila Charge on tarina, josta kaikki hyötyvät

Biila Charge on siis Biilan sisäinen autojen tankkauksen ja lataamisen maksamiseen kehitetty ominaisuus, josta hyötyvät kaikki sen piirissä olevat.

Kuljettajilta jää pois oman rahan käyttö siirtoajojen tankkauksissa, turha mittarin avaamisen odottelu pumpulla sekä paperikuittirumba, joka vie aikaa. Biilan henkilökunnan ei tarvitse enää päivystää Biila Fuelissa valmiina avaamaan pumppuja. ABC:n henkilökunta säästyy lukuisilta kuittien kaivamisilta kuittinauhan ollessa loppu, sillä Biila Chargessa kuitit menevät suoraan ABC-mobiiliin, josta kuljettaja nappaa sen Biilan järjestelmään.

“Tankkaus toimii 24h ilman, että siinä ei ole ihmistä välissä”, Biilan Laurila iloitsee.

Skaalautuvuutta parhaimmillaan

Virtuaaliset pankkikortit mahdollistavat Biila Chargen skaalautuvuuden. Kortteja voidaan aktivoida käyttöön Biilan kuljettajille kaikkialla Suomessa ilman viiveitä. Vaikka virtuaalikortteja avaisi kerralla suuren määrän, se ei teetä ihmisille lisätyötä millään osa-alueella.

Virtuaalikorteilla panostetaan turvallisuuteen

S-Busineksen virtuaalikorttia pidetään niin sanotusti jäädytettynä. Se avataan vain siirtoajon ollessa meneillään.

“Kortti on jäädytetty siihen asti, että kuljettajalla on aktiivinen ajo Biilan sovelluksessa, jolloin hän voi aktivoida kortin tankkauksen ajaksi. Kortilla voi maksaa ainoastaan auton tankkauksen tai lataamisen. Nämä tekevät virtuaalikortin käytöstä turvallisen kaikkien kannalta”, Laurila kertoo.

Biila Charge tulee käyttöön vaiheittain Biilalle ajaville kuljettajille vuoden 2024 aikana.


Communications specialist

Lauri Pajula